Varpuvitsan Kennel on perustettu vuonna 1992 vaikkakin
toiminta koirien parissa sai varsinaisesti alkunsa jo vuonna 1972
jolloin Sipilän Tapanin ensimmäinen ajokoira tuli taloon.
Kiinnostus ja menestys kilpailuissa antoi aiheen siirtyä jalostukseen
ja kennelin perustamiseen. Kennelin nimi on saanut idean talon
läheisyydessä liplattavasta Varpuojasta. Varpuoja kulkee metsän halki
ja jänikset viihtyvät sen ympäristössä, jäniksiä ajavalla
ajokoiralla on häntä kuin vitsa, jolloin syntyi ajatusleikki; Kun
koira Varpuojalla piiskaa jänistä
Ensimmäisen koiran nimeksi tuli ANU. Anua seurasivat
Roope ja Raisu. Seuraava ajokoira oli taas Anu rek.n:o SF-22883/86,
tästä Anusta tuli ensimmäinen kantanarttu. Anulla teetettiin kaksi
pentuetta, ensimmäinen Hallakorven Täryllä 12720T/85 ja toinen
Kukkolan Antin Kettukuningas Kihulla 12333 /
87A.
Hallakorven Tärystä syntyi 2 pentua Varpuvitsan Täplä 34155/91C ja
Viivi 34154/91. Todella hyviä jäniskoiria kumpikin ja sijoittuen
KILVASSA viidenneksi ja
kuudenneksi.
Kihusta syntyi 8 pentua. Parhaimpina pentueesta on menestynyt
Varpuvitsan Roope 10139/92 sekä Varpuvitsan Remu 30139/92 kummallakin
on hyviä tuloksia sekä lupaavia jälkeläisiä.
Seuraava kantanarttu oli Täplä. Täplä astutettiin
Jetrolla 19205/91B. Paras syntyneestä pentueesta oli Varpuvitsan Valtti
35621/95B joka oli yhtä ykköstä vaille käyttövalio kun koira
myytiin Norjaan, missä koira on menestynyt hyvin. Suomessa Valtti on
astunut Pikijussin Piiskan 44305/94 joka sai 8 pentua, joista Itätorpan
Junnu on kaksoisvalio XX. Varpuvitsan Anu 35622/95 Ruotsin kaksoisvalio
on myös synnyttänyt hyviä
jälkeläisiä.
Seuraava pentue syntyi Epelistä 16527/88C. Pentueesta tällä hetkellä
parhaimmat koirat ovat käyttövalio Varpuvitsan Karo 229080/96B jota on
käytetty siitokseen ja Varpuvitsan Nana
29074/96C.
Toinen pentue Epelistä, josta syntyi Varpuvitsan Vetu 17998/98, joka on
erittäin hyvä
jäniskoira.
Seuraava pentue teetettiin Jarrumiehen Jatsista 18182/92A. Pentueesta
Varpuvitsan Veera 19003/99 on jo menestynyt ja tehnyt jo yhdet
pennut.
Viimeisin pentue Täplällä on Sinkkipuron Yllistä 23436/97C.
Kuvassa Sinkkipuron Ylli ja Tapani Sipilä Haapavedellä 21.4.2001.